






Kuvissa ihanainen Patty Hou, josta en vielä minuutti sitten tiennyt mitään. Nyt tiedän. Syntynyt -78 Kiinassa, 165cm/45kg, töissä televisiossa, seurustelee jonkun kuuluisan kanssa. Ja ennen kaikkea 2 cm mua pidempi ja 12 kg kevyempi. No, voin jatkaa eri julkkisten kuvien ja painoindeksien kalastelua netistä ja masennella tai... jatkaa kalastelua ja motivoitua.

Suorastaan jäätävä darra. Oli hauska ilta! En masistellut yhtään ja ryyppäsin hyvällä mielellä välittämättä kaloreista, tai välittämättä oikeastaan mistään. Sali jäi TAAS väliin, koska nukahdin iltapäivällä pariksi tunniksi, enkä enää ehtinyt. Tänään luultavasti kuolisin viinahuuruissani salille, jos edes yrittäisin.
Eilen tapahtui jotain, mitä en ole ikinä farkkuostoksilla kokenut. Kaikki farkut, joita sovitin, olivat sopivia ja ainakin suhteellisen hyvännäköisiä päällä. En voi käsittää! 4kg kevyempänäkin olen monta kertaa palannut tuntien kauppareissun jälkeen kotiin tyhjin käsin ja muodoistani masentuneena. Ostin lopulta kahdet farkut. Toiset ovat niin ohuet, että niitä voi varmaan kutsua farkkulegginsseiksi. JC:stä ostamani paksummat farkut ovat kokoa 26, mitä olen tottunut käyttämään laihempana. Positiivista oli, että 27 oli hiukan liian iso ja 26 taas parempi, vaikkakin todella tiukka. Nyt mulla on ainakin hyvät tsemppihousut :) Molemmat ovat ihanasti polvista ja reisistä kulutetut ja reikiintyneet. Me likes :)
Nyt käyn pikaisesti suihkussa ja lähden poikaystävällä kyläilemään. Pakko myöntää, että siellä syöminen ahdistaa nyt aika paljon. Eilen söin kännäilyjen jälkeen Mäkissä ranskiksia ja kotona kaksi karjalanpiirakkaa. Nyt olen juuri syönyt aamupalan, enkä halua heti syödä uudelleen. Mieluummin en tänään enää söisi.





Tänään lopetin itsesäälissä, surkeudessa ja sängyssä pyörimisen. Heti herättyäni tein ranskalaisen manikyyrin ja lakkasin varpaat punaisella. Sitten lähdin kampaajalle. En tehnyt mitään dramaattisia muutoksia, vaan kampaajatäti karsi pahimmat heinät ja hamput pois. Pitkä letti sai siis jäädä. Kampaajan jälkeen menin kotiin värjäämään ja kivat tuli :) Aika tummat, mutta oon ennenkin tällä samalla sävyllä värjännyt ja parin pesun jälkeen se kuitenkin vaalenee.
Huomenna ajattelin käydä parissa vaatekaupassa etsimässä uusia farkkuja tai farkkulegginssejä, joita en omista, koska en ymmärrä niitä. Ovatko ne enemmän legginssit vai farkut vai häh? En tajua. Lupaan sovittaa, niin ehkä viisastun. Haluaisin sellaiset kuluneet, värillä ei niin väliä.
Jos löydän sopivat farkut, niin laitan ne illalla rakkausniittikorkkareiden ja ison paidan kanssa kun mennään tyttöjen kanssa vähän juhlimaan :) Ah ihana nähdä vanhoja kavereita ja laittautua. Toivottavasti huomenna on kaunis olo. En halua, että ilta menee pilalle mun masistelun takia. No, ainakin oon tehnyt kaikkeni kynsien ja hiusten saralla!
Jee Akonin Sexy fish tulee radiosta hhahahahah ! Hyvä läppä loppuun. Sexy bitch siis
