sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Luonto kutsuu

Tekemistä riittäisi taas vaikka muille jakaa. Tunnetustihan järkevintä on jumittua koneelle. Huomenna olisi siis lähtö pohjoiseen keskelle metsää. Ihan kuin etelässäkään ei olisi tarpeeksi kylmä :D Ei tuo pakkaaminen ihan suju. Pitäisi aloittaa jollain listalla ja hoitaa homma tehokkaasti, mutta se ei kuulu mun toimintatapoihin. Kaaos kiireessä, se on mun toimintatapa.

Taas riidoissa sen yhen kanssa.. En jaksa riidellä, en jaksa! Oon allerginen riidoille parisuhteessa. Tällä kertaa se kritisoi mun äitisuhdetta. Että oon liian ilkeä äidille ja mun pitäisi pyytää siltä anteeksi. Se ei tiedä asiasta mitään! Äiti oikeasti loukkaa mua pahasti. Se sanoo, että mulla on huono iho ja, että mun pitäisi yrittää enemmän nii pääsisin kouluun. Koulut, joihin mä haen ovat tosi käytännönläheisiä. Ei niihin pysty etukäteen lukemaan. No kuitenkin, tiedän, että me poikkiksen kanssa riidellään suhteellisen vähän. Nyt viime aikoina on vaan mennyt sukset ristiin ihan pikkujutuista. Lähiaikoina on kaksi kaveripariskuntaa eronnut. Mun mielestä meiän riitely on ainakin vielä ihan tervettä. Rakastan sitä paljon. Vaikka se onkin nyt ihan idiootti!

Ostin tänään salin jälkeen pari rintakorua Accessorizesta. Ajattelin, että niitä voisi kokeilla laittaa hiuksiin koristeeksi. Tupeerata, heittää nutturalle ja kiva blingi pisteeksi iin päälle. Pitää kokeilla.

Tänään syöty aamupalaksi 2 ruisleipää Floralla ja kirsikkatomaateilla. Salilla juoksin kovaa tahtia 40min ja jäähdyttelin crosstrainerilla 10min. Ajattelin vielä joogailla kotona. Syömisistä en tiedä. Luultavasti yritän syödä tänään mahdollisimman vähän, mutta en liian vähän. Muuten alkaa ahmituttaa. Paino on joku vajaa 57kg. Olen jumittanut tässä ties kuinka kauan. Pakko pysyä kärsivällisenä.

Nyt vuorossa pakkausta, joogailua, teetä ja kaupassa käynti. Pitää ostaa vielä irtoripsiä ja hopean väristä kajaalia, kyllä siellä metsissäkin on baareja!

perjantai 1. tammikuuta 2010

To do-list






Paljon paljon onnea ja iloa vuodelle 2010




Itse aloitan vuoteni tekemällä pakollisen to do-listin. Eli vuonna 2010 minä lupaan, että


  • painan 53kg
  • en oksenna enkä ahmi
  • teen enemmän ihania asioita
  • liikun enemmän


Ei mitään ihmeellisiä päätöksiä, mutta tiedän, että kun opin taas syömään kuin normaalit ihmiset elämänlaatuni paranee huomattavasti. Oikeastaan tärkein lupaukseni itselleni on olla onnellinen. Ei tätä elämää onnettomana kestä.

Laihdutussuunnitelma on sitä samaa kuin ennenkin. Enemmän hedelmiä ja kasviksia ja vähemmän sokeria ja vehnäjauhoja. Enemmän liikuntaa ja litroittain vettä. Vihanneksista erityisesti tomaatista tulee uusi suosikkini. Yhdessä tomaatissa on n. 30kcal joten aion lätkiä niitä ihan kunnolla ruisleivän päälle ja salaatin sekaan. Liikuntaa haluaisin harrastaa erityisesti ulkoilmassa, mutta se on nyt talvipakkasilla vähän vaikeampaa. Ulkona liikkuminen on niin virkistävää, mutta yleensä talvella lenkkeillessä tulen vain kipeäksi.. Liikunta auttaa myös tunnesyömiseen, joka on mulle aika iso ongelma. Aina kun ahmituttaa, pitää lähteä lenkille niin eipä ahmituta enää. Lisäksi vähennän lihan syömistä ja aina kun syön niin teen marinadin itse. Eiköhän ihan oliiviöljyllä ja mausteilla tule hyvä marinadi. Tämä ihan terveydellisistä syistä. Kaupan valmiiksi marinoidut lihat on aika epäilyttäviä.



Keskiviikkona tulin kotiina Ruotsin laivalta. Darra oli jäätävä. Hyvät bileet oli! Nukuin ja välttelin ruokaa koko päivän. Uudenvuodenaattona ryhdistäydyin ja leipaisin sairaaaan hyvän broileripiirakan. Aloittelin rauhassa kaverilla, syötiin ja tehtiin drinkkejä. Ahdisti kaikki. Tuleva vuosi ja syöminen. Oksensin. Viimeistä kertaa. Sitten lähdettiin baarikierrokselle ja oli lopulta ihan hauskaa.



Poikaystävä on suuri vitutuksen aihe tällä hetkelle. En tajua miehiä. Se on kiukutellut eilisestä lähtien jostain ihan käsittämättömästä syystä. Meillä oli tosi intohimoista ja ihanaa vielä keskiviikkona, enkä ymmärrä, miksi teen kaiken yhtäkkiä väärin. Ei tosiaan kiinnosta olla mikään ovimatto, jolle voi vittuilla kun laskuhumala pukkaa päälle. Se sanoi vielä pari viikkoa sitten, että se ei halua kuulla mun syömisongelmista ja oksentelusta, koska ne ahdistaa sitä. Kiitos tuesta. Päätinkin tästä lähtien avautua vain ja ainoastaan parhaille kavereille. Ne ymmärtää, eikä vaan tokaise, että "mene hoitoon". Friends are kept forever in the heart!



Tulipa tilitys :D Onneksi jo ensi viikolla pääsen viikoksi laskettelemaan. Ei duunia, ei huolia. Kännäämiseksi sekin taas menee! Reissun jälkeen kyllä pidän puolikkaan tipattoman tammikuun, ettei maksa posahda.

Iho on mennyt aika huonoon kuntoon. Rasittavaa kun pitää laittaa hirveästi meikkivoidetta ja peitepuikkoa ja kiinnittää kaikki lopuksi irtopuuterilla. Tosi vaivalloista :D Pitäisi varata aika kosmetologille. Uusi juttu to do-listille!

Huomenna töihin! Olen tottunut lomalla heräämään puolen päivän jälkeen, eli herääminen saattaa tuottaa ongelmia.. Niinpä aion valmistautua hyvin huomiseen aamuun. Laitan herätyskellon soimaan 15min aikaisemmin, että saan torkkua rauhassa. Laittaudun rauhassa ja kuuntelen hyvää musiikkia. Ja ennen kaikkea ajattelen asioita positiiviselta kannalta! Yksi työpäivä ja sitten on taas vähän lomaa. Musta on tullut varsinainen laiskamato.

Loppuun yksi uusi kuuntelemisen arvoinen bändi, jonka löysin sattumalta netistä: Them Bird Things soittaa ihanan rouheaa musiikkia. Sopii tähän talveen ja kylmyyteen. Suosittelen :)



keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Talvea rakastan<3

Nyt on kuusi koristeltu ja kinkku uunissa. Todella ihana fiilis tällä hetkellä :) Ulkona on ihanan paljon lunta ja huomenna saa syödä laatikoita ja avata lahjoja.

Palaan asiaan luultavasti ensi vuonna, koska joulutohinoiden jälkeen lähden Tukholmaan kaveriporukalla. Uudenvuoden sentään vietän Suomessa ja näillä näkymin Helsingin keskustassa ihailemassa ilotulituksia. Ennen radalle lähtöä pitää kyllä olla vähän perheenkin parissa ja leipoa joku suolainen piirakka. Niin olen vähän lupaillut..

Huomenna sukuloimaan!


Ihanaa joulua kaikille kilteille ja tuhmille lapsille ja lapsenmielisille!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Stadissa


Tänään olen juossut kaupungilla paikasta toiseen hoitamassa asioita. Näin niiiin söpöjä lapsia toppavaatteissa tuijottamassa kauppojen näyteikkunoita!! Ei mulla kyllä ole mitään kiirettä saada omia lapsia :D mutta on ne niin söpöjä kun ne on ihan hiljaa ja pakattuina toppapukuihin! Herkistyneenä menin ostamaan omalle 6-vuotiaalle serkulleni suklaatikkarin joululahjaksi.

Löysin yhden vanhan luomivärini, joka nyt jotenkin miellyttää silmää. Sellainen aika tavallinen harmahtavan ruskea. Mattavärit luomilla aiheuttavat kyllä välillä harmaita hiuksia, ainakin mulle. Jos ei tee kunnon pohjatyötä niin ne päivän mittaan rullaantuvat luomille tosi tyhmästi. Tänään kuitenkin pohjustin luomet tarkasti meikkivoiteella ja puuteroin ja thadaa! Vieläkin siistit. Otankin tuon värin taas käyttöön. Voisin vielä laittaa kynnet jollain kivalla vaalealla värillä. Ihan huvikseen.

Jouluaattona haluan olla kaunis. Vaikka ei ne sukulaiset varmaan välitä, miltä näytän, mutta olen jo miettinyt asukokonaisuuksia ja meikkejä :D hiukset föönaan oikein supertuuheiksi ja laitan sivujakauksen pitkästä aikaa. Ja kiva pinni korvan taakse pitämään ne kurissa. Täältä tulee mummi kuumista kuumin lapsenlapsesi!

Huomenna töihin ja sitten alkaa loma. Tulee ihan hullun kiire päivä, kun kaikki tulee ostamaan joululahjoja myöhässä. Toivottavasti ei tule niskat kauhean kipeäksi. Ajattelin alkaa vetämään salilla tai kotona normitreenin ohella joitain liikkeitä, jotka auttavat niskakipuihin. Venytyksiä ja ihan lihastreeniä. Mulla on usein tosi kipeät hartiat, mutta ei viitsi aina mennä hierojalle kun se on niin kallista.

Eilisestä sen verran, että olin tosiaan syömässä ja söinkin sitten ihan kunnolla. Pannupizzan nam nam kun se oli hyvää! Jälkiruuaksi herkkukaakao. Sen jälkeen olin xyclingissa, enkä syönyt muuta koko päivänä, että ei tuo päivä laihdutusta tuhonnut. Tänään on tullut herkuteltua, mutta menen salille vetämään kunnon läskinpolttotreenin.

Huomenna ajattelin kuunnella rauhassa hyvää musiikkia ja rentoutua ennen töitä. Tulen niin myöhään kotiin, että olen ihan poikki ja sitten pitäisi vielä koristella kuusi! En jaksa odottaa aattoa. Katson aamulla Lumiukon ja teen käsihoidon ja siistin kynnet. Avaan ensimmäiset lahjat. Syön riisipuuroa. Ah, en ole aikoihin odottanut jouluaattoa näin paljon. Hyvää joulumieltä kaikille :)

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Jumalauta

Tekemistä piisaa. Ja minä jumituin koneelle tappelemaan blogin ulkoasun kanssa! Olisihan se pitänyt arvata, että bannerin uusimisessa menee tovi, koska en tule toimeen tietokoneiden kanssa. Kello on jo vaikka mitä, enkä ole vieläkään lähtenyt salille tai käymään Hakaniemen hallissa. Olisin halunnut ostaa viimeiset joulujutut ja -herkut sieltä, mutta ei se tänään enää onnistu. Lisäksi tappelin äidin kanssa, poikaystävä mököttää ja yritin juuri lyödä veljeäni. Jumalauta!




Nyt kyllä maistuisi oikein kunnon mättö. Pakko taistella itseään vastaan. Söin myöhäisen herkkuaamupalankin vajaa kaksi tuntia sitten. Tuoreita pikkusämpylöitä ja tuoretta ananasta, nam nam. Ja kermajuustoa! Ei täällä kevyttuotteita käytetä, hyi olkoon! Ai niin paino tänään 56,7, josta olin todella iloisesti yllättynyt. Olen syönyt ihan tavallisesti. Jatkan siis näin.

Tänään tapaan vielä paria ystävää, joita en ole aikoihin nähnyt. Huomenna menen ravintolaan lounaalle. Ajattelin jättää aamupalan välistä, niin voin syödä hyvällä mielellä. Ja kohta on jo aatto :) Silloin sukumme kokoontuu iiiison ruokapöydän ääreen mässäilemään. Pitänee miettiä joku strategia sinnekin..

Nyt ihan oikeasti lähden sinne salille!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Piparitalo ja paketteja



Joulu on taas, joulu on taas!! Rakkautta ja lahjoja kaikille. Olen täysin jouluhöperöitynyt. No parempi niin kuin maata sängyssä itkemässä päivästä toiseen. Olen ollut koko viikon niin stressaantunut syömisistä. Eilinen piristi. Kaveri tuli käymään jo aamulla ja viipy alkuiltaan saakka. Sitten rakennettiin poikaystävän kanssa piparitalo ja se oli ihan sairaan hauskaa!




Sain viimeisetkin lahjat tänään hankittua. Iskälle ostin Che Guevara-leffan, kun se on kiinnostunut Argentiinasta ja Hectorin tuplalevyn, kun se kai tykkää siitä :D toivottavasti ei nyt mennyt ihan metsään, mutta yritin parhaani! Lisäksi kaverin lahjaan Bodyshopin Pink Grapefruit-rasvaa, nami. Oon tyytyväinen tän vuoden hankintoihin, vaikka viime vuonna olin ekologisempi ja annoin enemmän näitä paljon puhuttuja aineettomia lahjoja. Eli leivoin, siivosin, hieroin...



Päätin uudistaa painonseuraamis-taulukkoni, koska se edistää syömishäiriöistä käyttäytymistä. Eli päivämäärät helvettiin ja tästä eteenpäin mennään yksinkertaisella "raksi ruutuun"-menetelmällä! Perjantaina en edes päässyt vaa'alle kun olen koko ajan ollut jossain tai jonkun seurassa. Syömisstrategiakin muuttuu, eli olen päättänyt että päivän tärkein ateria on lounas. Tänään olen syönyt kyllä vain pari leipää, enkä ole panostanut, mutta tästä eteenpäin lounaaksi AINA jotain terveellistä. Lämmin ruoka, jonka kanssa paljon salaattia tai esimerkiksi keitto. Sitten jaksaa, eikä tee mieli herkkuja ajalla 14-18, joka jostain syystä on heikkouteni. Näillä mennään. Liikunta on jäänyt minimiin. Laiska minä.



Tänään vielä illalla leffaan. Ei alkoholia tänä viikonloppuna :)





keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Kurjaa



Lisää motivaatiota äkkiä jostain! Tänään en syö, mutta pelkään että feilaan. Lisäksi pakko mennä salille edes johonkin kevyeen tanssituntiin. Ärsyttää liikkua vatsa tyhjänä, mutta ei auta itku markkinoilla. Viime päivät ovat todistaneet, että en kykene syömään oksentamatta. Huomenna syön sitten vihanneksia tai jotain muuta kevyttä ja perjantaina kiitän itseäni hyvästä työstä.

Päätin, etten juo ennen Ruotsin risteilyä. Eli en tänä viikonloppuna, enkä jouluna. Säälittävää, mutta onhan sekin jotain. Olen jo suunnitellut risteilyn asun. Musta minimekko, jossa on pääntiessä paljetteja, mustat sukkikset ja huikeat korot. Aika perus, mutta toimii.

Lisäksi päätin hidastaa ja parantaa elämääni. Kun syön, en hotki vaan pureskelen rauhassa ja keskityn ruokaan. Työpäivän jälkeen teen jotain, mistä pidän. Tapaan kavereita, teen hyvää ruokaa tai jos menen salille, niin en suorita, vaan nautin liikunnasta. Ennen nukkumaanmenoa luen hyvää kirjaa, venyttelen tai kuuntelen musiikkia. Turhaa? Ehkä, mutta eipä tuosta mitään haittaakaan ole.