No niin. Ehkä alotan mun syömistottumuksista kun olin lukioikäinen. Tykkäsin tosi paljon kaikesta terveellisestä niin ku salaateista, keitoista ja hedelmistä. Tykkäsin myös tosi paljon makeasta, jäätelöstä, karkista, leivoksista, ihan kaikesta.. Oon harrastanut aina paljon liikuntaa ja olin tosi hoikassa kunnossa lukiossa. En ees huomannut, että olin niin laiha, vaikka kaikki aina sano siitä. Painoin reilu 50kg, punnitsin itseni ehkä kerran kuussa ja jos olin lihonut niin pidin karkkilakkoa. That's it.
Ylppäreiden jälkeen menin töihin ja töissä oon edelleen. En ensin keksinyt mitään, mitä haluisin opiskella ja nyt en oo vaan päässyt, mihin oon hakenut. Ylppäreiden jälkeen, kesällä 2008 se sitten alkoi. Ahdisti, masensi, pidin itseäni tosi huonona kun kaikki kaverit meni yliopistoon ja mulla ei ollut suunnitelmia. Olin koulussaki ollut aina "se huonoin" vaikka sain ihan hyviä numeroita ja kirjotin M:n paperit!
Aloin syömään enemmän ja lihoin muutaman kilon. Se oli ihan ok. Lihominen ei kuitenkaan pysähtynyt, koska olin alakuloinen ja söin yksinkertasesti liikaa kulutukseen nähden. En oikein itsekään käsittänyt, miksi välillä söin niin isoja annoksia. Eka oksennusyritys oli tosi hämmentävä. Olin syönyt paljon välipalakeksejä ja oli tosi ällö olo. Niinpä menin lenkille, mutta tuntu, että se ei riittänyt. Juoksin lähellä olevaan metsään ja työnsin sormet kurkkuun. En saanut mitään ylös, en edes ikinä ollut oksentanut tarkoituksella! Jätin homman kesken ja menin nopeasti kotiin ja yritin olla ajattelematta asiaa.
Sitten aloin onnistua. Saatoin syödä kokonaisen omenapiirakan, oksentaa sen, käydä tunnin lenkillä ja lähteä kavereiden kanssa ulos. Mitään ongelmaa ei tuntunut olevan. Syöminen riistäytyi käsistä, välillä en syönyt päiviin ja välillä söin koko päivän: leipää, riisimuroja, mitä tahansa! Jos muuta ei olisi ollut, olisin syönyt jauhoja ja sokeria ja oksentanut ne. Joskus oksentaminen ei onnistunut. Vatsa oli tosi kipeä, vihasin itseäni, aloin eristäytyä ihmisistä.. Olin painavampi kuin koskaan. Sitten puolen vuoden jälkeen kerroin poikaystävälle, joka pakotti kertomaan äidille. Äiti varasi ajan jollekin naiselle, jolle kävin puhumassa ehkä 3 kertaa. Ei siitä ollut apua.
Ylppäreiden jälkeen menin töihin ja töissä oon edelleen. En ensin keksinyt mitään, mitä haluisin opiskella ja nyt en oo vaan päässyt, mihin oon hakenut. Ylppäreiden jälkeen, kesällä 2008 se sitten alkoi. Ahdisti, masensi, pidin itseäni tosi huonona kun kaikki kaverit meni yliopistoon ja mulla ei ollut suunnitelmia. Olin koulussaki ollut aina "se huonoin" vaikka sain ihan hyviä numeroita ja kirjotin M:n paperit!
Aloin syömään enemmän ja lihoin muutaman kilon. Se oli ihan ok. Lihominen ei kuitenkaan pysähtynyt, koska olin alakuloinen ja söin yksinkertasesti liikaa kulutukseen nähden. En oikein itsekään käsittänyt, miksi välillä söin niin isoja annoksia. Eka oksennusyritys oli tosi hämmentävä. Olin syönyt paljon välipalakeksejä ja oli tosi ällö olo. Niinpä menin lenkille, mutta tuntu, että se ei riittänyt. Juoksin lähellä olevaan metsään ja työnsin sormet kurkkuun. En saanut mitään ylös, en edes ikinä ollut oksentanut tarkoituksella! Jätin homman kesken ja menin nopeasti kotiin ja yritin olla ajattelematta asiaa.
Sitten aloin onnistua. Saatoin syödä kokonaisen omenapiirakan, oksentaa sen, käydä tunnin lenkillä ja lähteä kavereiden kanssa ulos. Mitään ongelmaa ei tuntunut olevan. Syöminen riistäytyi käsistä, välillä en syönyt päiviin ja välillä söin koko päivän: leipää, riisimuroja, mitä tahansa! Jos muuta ei olisi ollut, olisin syönyt jauhoja ja sokeria ja oksentanut ne. Joskus oksentaminen ei onnistunut. Vatsa oli tosi kipeä, vihasin itseäni, aloin eristäytyä ihmisistä.. Olin painavampi kuin koskaan. Sitten puolen vuoden jälkeen kerroin poikaystävälle, joka pakotti kertomaan äidille. Äiti varasi ajan jollekin naiselle, jolle kävin puhumassa ehkä 3 kertaa. Ei siitä ollut apua.
Nyt on kulunut kohta 2 vuotta. Asiat on paremmin. Kaikki läheisimmät kaverit tietää ja voin sanoo niille jos en haluu syödä jotain. Jos mun pitäis syödä sellaisessa tilanteessa, jossa en halua, alkaisin ahmimaan ja oksentamaan. Saatan vieläki välillä oksentaa, vaikka en siitä kirjottaiskaan.. Se on riippuvuus ja yritän lopettaa sen. Mun on vaikee hahmottaa, mitä kuuluu syödä. Kun otan kotona ruokaa, saatan siirrellä teelusikan kokoista lihapalaa lautaselta kattilaan ja takaisin kun en oo varma onko se jo liikaa. Jos söisin vahingossa "liikaa" tuntuis, et olisin pilannut "päivän järjestyksen" ja millään ei olis enää väliä. Eli ahmisin ja oksentaisin loppupäivän. Rankaisisin itseäni.
Pidän itteeni onnekkaana, kun ei oo mitään pahempaa käynyt. En kuitenkaan toivo tällasta kenellekään. Kyl mustaki tulee vielä ihan normaali syöjä :)
En pääse tänään enkä ees huomen vaa'alle ku en oo kotona. Eli keskiviikkona punnaus. Tänään illal mennään kiinalaiseen syömään jeee :)
Pidän itteeni onnekkaana, kun ei oo mitään pahempaa käynyt. En kuitenkaan toivo tällasta kenellekään. Kyl mustaki tulee vielä ihan normaali syöjä :)
En pääse tänään enkä ees huomen vaa'alle ku en oo kotona. Eli keskiviikkona punnaus. Tänään illal mennään kiinalaiseen syömään jeee :)
